Olen ehdolla Pirkanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi

Olen Ida Leino, 29-vuotias kasvatustieteen maisteri, kaupunginvaltuutettu ja hyvinvointialueen aluevaltuutettu, Tampereelta. Kokoomuspolkuni alkoi Vammalan Kokoomuksen Nuorista vuonna 2010, kun lähdimme elvyttämään paikallisyhdistystoimintaa. Yhtäkkiä huomasinkin olevani mukana nykyisen ministerin, Arto Satosen, kampanjassa ja kunnallisjärjestön hallituksessa. Tämän jälkeen olen nähnyt puolueyhteisöä lähestulkoon kaikista eri näkökulmista. Olen toiminut nuorten piirihallituksessa, liittohallituksessa ja työntekijänä, niin kutsuttujen ukkojen kunnallisjärjestössä, piirihallituksessa sekä viimeisimpänä puoluehallituksessa. Viimeiset kaksi vuotta olen luotsannut Kokoomusnuoria puheenjohtajana. Haluaisin tuoda kokemukseni sekä kattavat verkostot puolueyhteisössä rakkaan piirijärjestömme käyttöön varapuheenjohtajana.

Tulevat vuodet ovat vaalien täyteisiä. Vuosi 2024 alkaa presidentinvaaleilla, jossa paikallisesti varmistamme sen, että Alexista tehdään Suomen seuraava presidentti. Pian tämän jälkeen käynnistyvät eurovaalikampanjat täydellä vauhdilla ja meillä on mainio pirkanmaalainen ehdokas Jocka. Tuleva toimintavuosi tulee olemaan äärimmäisen tärkeä kunta- ja aluevaaleihin valmistautumisen kannalta. Tässä piirillä on tärkeä rooli ehdokashankinnassa, kampanjan suunnittelussa sekä aluevaaliohjelman työstämisessä. Minulta löytyy kokemusta vaalien tekemisestä niin ehdokkaan kuin järjestönkin näkökulmasta ja olen ollut mukana useissa ohjelmatyöprosesseissa. Tämän lisäksi haluaisin kehittää erityisesti piirin erilaisia yhteistoiminnan prosesseja, jäsenkasvua sekä sosiaalisen median viestintää.

Ensi vuonna saamme myös kunnian isännöidä Kokoomuksen puoluekokousta kesäkuussa. Olisi mahtavaa päästä mukaan järjestämään vuoden yhtä kohokohdista 🤩