Ajatuksiani asunnottomuudesta

Asunnottomuus lisääntyy Tampereella. Asunto on ihmisen perusoikeus, jota ilman on hyvin vaikea elää.

Sain eilen osallistua Kumppanuustalo Arttelin Asunnottomien yön paneeliin, jossa keskustelimme asunnottomuuden tilanteesta Tampereella ja Pirkanmaalla. Suunta on väärä. Asunnottomuuden eteen on tehty työtä niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin.

Suunta voidaan muuttaa ja sellaiset tavoitteet niin kaupungilla kuin hyvinvointialueellakin on. Näen, että asiaa voi lähestyä kolmin erilaisin toimenpitein. Ensin pitkän aikavälin toimet, jotka ennalta ehkäisee asunnottomuutta. Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen lapsuuteen. Lapsuudessa luodaan pohja koko elämänpolulle ja on huolehdittava, että varhaiskasvatuksesta ja koulusta saa vahvat tiedot ja taidot pärjätäkseen elämässä. Lisäksi perheitä voidaan tukea esimerkiksi neuvola- ja perhekeskustoiminnalla.

Toinen näkökulma on juurisyyt. Usein asunnottomuuden taustalta löytyy mielenterveys- ja päihdeongelmia, köyhyyttä ja sairauksia. Siksi olisi tärkeää, että hoitoon on mahdollista päästä ja saada neuvontaa oman elämäntilanteen ratkaisemiseksi. Lisäksi on tärkeää, että työpaikkoja olisi saatavilla.

Kolmantena on itse asuminen. Hyvinvointialueella ja kaupungilla on käynnissä Omaan kotiin -hanke, jossa etsitään ratkaisuja pitkäaikaisasunnottomuuteen. Esimerkiksi toimintatapoja, jotka pienentävät vuokranantajille koituvia riskejä. Kaupunki panostaa kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, joissa huomioidaan erityisryhmät.

Kuulimme myös kolmen kokemusasiantuntijan koskettavat tarinat. Moneen niistä liittyi häpeän tunne. Asian pitäisi olla niin, että siinä ei ole mitään hävettävää, jos on valmis tavoittelemaan parempaa elämää. Ei siis tuomita tai leimata ketään taustan perusteella, koska jokainen ansaitsee mahdollisuuden.