Viimeisimmän perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) myötä on käyty keskustelua oppilaan itseohjautuvasta opiskelusta ja opettajan roolista opetuksessa. Samaan aikaan oppimistulokset ovat laskeneet ja kuumeisesti pohditaan, mitä kouluissa tehdään ja mikä on syynä tulosten laskuun. Opetussuunnitelmaa ja opetusmenetelmiä on syytä tarkastella kriittisesti, mutta keskustelu usein vääristää koulujen todellisuutta.
Hesarin artikkelissa kerrotaan, etteivät oppilaat saa tukea opiskeluun, vaan joutuvat pärjäämään tehtävien kanssa yksin. Yksittäisiä tapauksia on vaikea lähteä kommentoimaan, kun jokaisella opettajalla on vapaus toteuttaa OPS:n pohjautuvaa opetusta itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Haluan hieman avata kuitenkin taustalla vallitsevaa oppimiskäsitystä, johon opetus pohjautuu.
Oppimiskäsityksiä on erilaisia: behavioristinen, kognitiivinen, konstruktivistinen sekä kontekstuaalinen. Behavioristisessa oppimiskäsityksessä oppilas nähdään passiivisena tiedon vastaanottajana ja opettajan tehtävänä on ikään kuin kaataa tietoa ja erilaisia malleja oppilaalle. Oppilaan käytöstä ja oppimista ohjataan toivottuun suuntaan palkitsemisella toivotusta tuloksesta (vrt behaviorismi psykologiassa). Kolmessa muussa oppimiskäsityksessä oppilas nähdään oppimisprosessissa itse aktiivisena toimijana ja opettaja opettaa, ohjaa ja luo oppimisympäristöjä. Näkisin, että nykyisen OPS:n oppimiskäsitys on sekoitus kognitiivisesta, konstruktivistisesta sekä kontekstuaalisesta käsityksestä.
Vallitsevan oppimiskäsityksen ajatuksena on, että oppilas oppii myös itse asettamaan oppimiselle tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Oppimisprosessin aikana opitaan reflektoimaan oppimista, kokemuksia ja tunteita sekä pohditaan toiminnan seurauksia muihin ja muuhun ympäristöön. Opetuksessa hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja jo olemassa olevaa mahdollista tietopohjaa.
Mihin tällä kaikella tähdätään? Oppimaan oppimiseen. Nykymaailmassa korostuu entistä enemmän tarve jatkuvaan kouluttautumiseen. Jotta yksilöllä olisi mahdollisimman hyvät eväät pärjätä elämässä, työssä ja opinnoissa, on tärkeää, että häneltä löytyy hyvät taidot oppia asioita ja myös tunnistaa itselle sopivimmat keinot oppia uutta.
Eli lopputulemana ei, oppilaita ei jätetä oppimaan yksin. Opetuksen suunnittelussa ja järjestelyissä avainasemassa on omien oppilaiden tunteminen sekä iän huomioiminen. Oppilaiden vastuu omasta oppimisesta kasvaa, mitä vanhemmaksi kasvetaan, mutta opettajan tehtävänä on arvioida, miten suurta vastuuta oppilaat pystyvät kulloinkin kantamaan. Opettajan vastuulla on edelleen opettaa, ohjata, tukea ja luoda sellaisia oppimisympäristöjä, jotka motivoivat ja tukevat oppimista.
Ida Leino 