Tulevalla hallituskaudella ylioppilaskuntien historiaan kuuluvasta pakkojäsenyydestä on luovuttava. Toivottavasti asia nousee esille myös käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa.
Pakkojäsenyys on jäänne muinaisuudesta, jolle ei ole enää päteviä perusteita. On käsittämätöntä, ettei opiskelijalla ole vapautta valita, kuuluuko hän ylioppilaskuntaan vai ei. Yksilönvapauden näkökulmasta tämä on täysin kestämätöntä. Ammattikorkeakouluissa on vapaus kuulua tai olla kuulumatta opiskelijakuntaan, mutta samaa vapautta ei suoda yliopistoissa.
Suomalaisessa lainsäädännössä ja hallinnon tasolla ei ole tehty vielä koskaan merkittävää perustuslaillista punnintaa pakkojäsenyyden poistamisesta. Tähän aiheeseen on tuoreimpana otettu kantaa, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2021 selvityksen yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta, jossa myös pakkojäsenyyteen liittyvää kysymystä sivuttiin. Käytännössä selvityksessä päädytään perustuslakivaliokunnan jo vuonna 1997 lausumaan, jossa pakkojäsenyys katsottiin hyväksyttäväksi, ”kun ylioppilaskuntaa on vanhastaan pidettävä osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa”.
Matti Muukkosen vuonna 2021 julkaisema oikeustieteellinen julkaisu kuitenkin osoittaa, että ylioppilaskuntien automaatio- ja pakkojäsenyys on muuttunut 1.1.2021 perustuslain vastaiseksi. Julkaisun mukaan ”[perusoikeuden] rajoituksen suhteellisuusvaatimus ei täyty, koska kysymyksessä ei perustuslakivaliokunnan käytännön valossa ole minkään perusteen osalta välttämätön ja viimesijainen keino toteuttaa hyväksyttävää tarkoitusta osallistumisoikeuksien tai terveydenhuollon osalta erityisesti siksi, että terveydenhuoltomaksu on järjestetty ylioppilaskunnan ulkopuolisesti”
Opiskelijoiden perusteeton yhdistymisvapauden rikkominen on saatava historiaan!
