Vaikka Suomen talous näyttää positiivisemmalta kuin aikuisikäni aikana koskaan, on tosiasia, että verotulot eivät silti tule jatkossa kattamaan nykyisenlaisia julkisia menoja. Kuten Sixten Korkman kolumnissaan toteaa, kaikkea ei voi saada, joten on priorisoitava. Hän nostaa ykköskohteeksi lapset ja nuoret.
Tähän ajatukseen on tulevana kasvatusalan ammattilaisena helppo yhtyä. Oppimisen ja käyttäytymisen pulmat ovat kasvaneet 2000-luvulla niin, että joka viides lapsi tarvitsisi päivittäistä tukea oppimiseen ja kasvuun. Monet tutkimukset osoittavat, että koulutukseen panostettu euro tuottaa itsensä moninkertaisena takaisin; koulutus toimii erinomaisena ennaltaehkäisynä syrjäytymiseen, työttömyyteen ja erilaisiin sairausmenoihin.
Tällä hallituskaudella on jouduttu tekemään ikäviä leikkauksia, jotka ovat kohdistuneet myös koulutukseen. Leikkausten takana on hyviäkin tavoitteita: varhaiskasvatuksen laadun parantaminen ja yhä useamman lapsen saattaminen palvelun piiriin sekä esimerkiksi peruskoulun uudenlaisten oppimisympäristöjen ja opetusmenetelmien tuominen. Koulut tarvitsevat lisää apukäsiä, lisää lasta kohtaavia aikuisia.
