Marraskuussa 2021 tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen ilmoitti, että korkeakoulujen keskittämisen aika on ohi ja nyt aletaan noudattaa hajauttamisen linjaa. Kymmenen yliopistoa tyrmäsi Kurvisen sanoman perustellen sitä haitallisena, johon ministeri Kurvinen vastasi toteamalla, että yliopistot eivät ymmärrä, mistä puhuvat. On röyhkeää tiedeministeriltä sanoa, etteivät tiedekorkeakoulut tiedä mistä puhuvat. En usko, että Kurvinen kuitenkaan tietää yliopistoja … Jatka lukemista Tiedeministeri, joka unohti tieteen
Blogi
Kurvinen, älä lähde Pekingiin!
Ensi viikolla Kiinassa alkavat Pekingin talviolympialaiset. Kiinan ihmisoikeustilanne on ollut jo kauan kestämätön. Tälläkin hetkellä yli miljoona uiguuria on vangittu Kiinan valtion toimesta keskitysleireille, jossa he joutuvat kestämään mm. kidustusta ja pakkotyötä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on ummistamassa silmänsä näille räikeille ihmisoikeusloukkauksille ja matkustamassa Kiinaan, vaikka vaihtoehtokin olisi. Nyt jos koskaan on oikea aika … Jatka lukemista Kurvinen, älä lähde Pekingiin!
Anna Kontula, nuorisovaltuustot eivät ole valedemokratioita!
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoi sunnuntaina Twitterissä näkevänsä nuorisovaltuustot ”lähinnä valedemokratiana” ja “demokratialarppina”. Tämä on vastuutonta käytöstä kansanedustajalta väheksyä nuorten vaikuttamisen paikkoja. Nuorisovaltuustot ovat tärkeitä nuorten vaikuttamisen kanavia, joista täytyy pitää kiinni. En allekirjoita väitettä siitä, etteivät nuorisovaltuustot olisi vaikuttavia. Vaikka paljon on vielä tekemistä, nuorisovaltuustot ovat monissa kunnissa aidosti vaikuttavia toimijoita: usealla nuorisovaltuustolla on … Jatka lukemista Anna Kontula, nuorisovaltuustot eivät ole valedemokratioita!
Muunneltu totuus ei sovi pääministerin suuhun
Reilun viikon päästä käytävissä aluevaaleissa ratkaistaan jokaiselle suomalaiselle merkittävien sote-palveluiden ja pelastustoimen tulevaisuus. Silti pääministeri Sanna Marin koki parhaaksi ratkaisuksi puhua muunneltua totuutta eilen suorassa Ylen vaalitentissä sekä terapiatakuusta että Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista. Marin väitti, että hallituksen jarruttama terapiatakuu sisältyisi hallituksen esitykseen hoitotakuusta. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Pääministerin puheista huomaa, että vaalit on taas käsillä. … Jatka lukemista Muunneltu totuus ei sovi pääministerin suuhun
teemani aluevaaleissa
Aluevaalien ennakkoäänestyksen alkuun on enää viikko aikaa. Ajattelin avata vielä tarkemmin teemani! Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestettäväksi siirtyvät kaikkien pirkanmaalaisten kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut. Uudistusta toteuttaessa tulee pitää ihminen keskiössä. Ihmisen tulee päästä jonosta hoitoon. Jos julkinen terveydenhuolto ei pysty hoitoa antamaan, annetaan palveluseteli. Palveluita tulisi saada nopeasti ja joustavasti paikasta riippumatta. Digitalisaatio mahdollistaa uusia mahdollisuuksia saada … Jatka lukemista teemani aluevaaleissa
Ehdolla Pirkanmaan aluevaltuustoon
Hyvinvointialuevaalien ehdokasnumerot on arvottu ja minua voi äänestää numerolla 266 Pirkanmaalla Ennakkoäänestys kotimaassa 12.-18.1.2022 ja varsinainen vaalipäivä 23.1.2022. Miksi aluevaaleissa on tärkeää äänestää? Hyvinvointialueet vastaavat jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisestä. Kyse on siis ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden takaamisesta ja edistämisestä nyt ja tulevaisuudessa. Ihmiset voivat arjessaan aiempaa huonommin. Arki kuormittaa entistä nuorempia … Jatka lukemista Ehdolla Pirkanmaan aluevaltuustoon
ensimmäinen puheenvuoroni valtuutettuna
Kiitos arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Olen mielissäni talousarvioesityksestä sekä uudesta strategiasta, nämä asiakirjat tähtäävät vastuullisuuteen taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti. Erityisen iloinen olen strategian hiilineutraaliustavoitteesta. Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Olen kuitenkin hiukan hämmentynyt siitä, että yhdessä ryhmäpuheenvuorossa esille nousi kivihiilen käyttö. Energiatuotannossa on aika katsoa tulevaisuuteen - ei menneisyyteen. Hiilen poltto tulee … Jatka lukemista ensimmäinen puheenvuoroni valtuutettuna
Olen ehdolla Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
Pitkän ja perusteellisen harkinnan tuloksena olen päättänyt lähteä ehdolle Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi. Yli kymmenen vuoden jäsenyyden aikana olen päässyt toimimaan liitossa kaikilla tasoilla: ensin elvytettiin paikallisyhdistys, sitten etenin piirihallitukseen, melkein kolme vuotta pääsin näkemään toimintaa työntekijänä ja lopulta tämä kausi liittohallituksessa. Nyt haluan hyödyntää oman tietotaitoni liiton kehittämiseen. Tämä järjestö on minulle perhe, joukkue ja poliittinen … Jatka lukemista Olen ehdolla Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi
terveisiä sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokouksesta
Tässä meidän sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokoomuslaiset jäsenet minä, Tommi & Reza! Heti toisessa lautakunnan kokouksessa päästiin suoraan strategian ja talousarvion kimppuun. Talousarvion kehys on hyvin tiukka, ja Kokoomuksella on tärkeä tehtävä vaalia kehyksessä pysymistä. Talousarviossa varaudutaan oppilasmäärien kasvuun perusopetuksessa kasvattamatta ryhmäkokoja. Varhaiskasvatuksessa lisätään henkilöstöresursseja, jotta lapsiryhmille löytyy paremmin tukea läheltä. Liikuntapuolella merkittävimpiä asioita ensi vuonna … Jatka lukemista terveisiä sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokouksesta
Yhteisopetus ratkaisuksi oppimisen tukemiseen
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) aloitti tällä viikolla keskustelun inkluusion haasteista perusopetuksessa. Inkluusiolla tarkoitetaan oppilaan oikeutta osallistua ikäryhmänsä opetukseen yleisopetuksessa, eli käytännössä sitä, että entistä useampi oppimisen tukea tarvitseva opiskelee luokassa muiden oppilaiden kanssa erityisopetuksen sijaan. Inkluusiolla tavoitellaan, että jokainen oppilas saisi viettää entistä enemmän aikaa luokassa vertaistensa kanssa ja erityisluokkiin liittyvä stigma poistuisi. … Jatka lukemista Yhteisopetus ratkaisuksi oppimisen tukemiseen
